Olen Mirja Raes, kotoisin Koiviston naapurista, Kestiseltä ja Palomäki oli pellon takana. Lapsuuteni, nuoruuteni ja kaikkiin elämäni vuosiin on kiinteästi kuulunut sekä Koiviston että Palomäen väet, Martta Palomäki mukaan luettuna. Voinen sanoa, että minulla on ollut monta kotia, omien kotieni lisäksi. Koivisto ja Palomäki ovat myös olleet kotejani, joiden vaikutus ei ole suinkaan ollut vähäinen. Martta Palomäki oli Daavid Salmisen ent. Piittala ja Hilda Salmisen o.s Välimäki (Sarkkilasta) tytär, seitsenlapsisen perheen neljäs eli keskimmäinen. Nimi Salminen muutettiin Koivistoksi. Taavetin isä, siis Martan taata oli Hätävaran poikia. Sivuhuomautus; minun taatani taata äidin puolelta oli myös Hatavaran poikia, joten saman puun juuria ollaan. Martta syntyi tässä talossa, Koivistossa, melkein 97 vuotta sitten v. 1904.Sandra, Martan äidin sisar,siis täti, oli naimisissa Alfred Waseniuksen 
kanssa Tuusulassa. Heillä ei ollut lapsia. Niinpä Sandra-täti halusi ottaa jonkun sisarensa lapsista itselleen ja lupasi kouluttaa tämän. Martta oli ilmeisesti rohkein ja halusi lähteä. Hän oli silloin vasta 6-vuotias. Eno Vihtori Välimäki vei Sandra-tädin ja pikku-Martan hevosella Kyröskoskelle ja sieltä mentiin laivalla Siuroon, josta edelleen junalla Tampereelle ja sieltä Helsinkiin ja Tuusulaan. Martta kävi kansakoulun Tuusulassa ja muisteli usein erinomaisia opettajiaan. Kun olisi tullut yhteiskoulun vuoro, Sandra tätiin iski ilmeisesti nuukuus.
Tuusulassa ei ollut yhteiskoulua vaan sitä olisi pitänyt käydä Helsingissä. siellä olisi tarvinnut hankkia koulukortteeri ja se maksoi. Niinpä Martan koulunkäynti loppui kansakouluun. Siitä hän oli katkera vielä vanhanakin, sillä kotoa Koivistosta mentiin yhteiskouluun. Kaikki lapset jotka halusivat ja pää kesti, koulutettiin. Sandra tädillä oli kangaskauppa ja ompelimo, jossa hänellä oli ompelijoita. Tehtiin kauniita, hienoja
vaatteita, myös herrasväelle, sillä heitähän Tuusulassa riitti. Täti opetti Martasta ompelijan, mikä toki sekin oli hyvä, arvostettava asia. Siihen aikaan oma ammatti naisihmiselle oli kullan arvoinen.Martalla oli hyvä olla tädin luona, mutta mieli kuitenkin halasi takaisin kotimaisemiin Ikaalisiin. Ja tänne hän palasi nuorena neitokaisena. Täti oli lähdöstä pahoillaan, mutta kun Martta oli sen näin päättänyt, niin mikäs auttoi. Me täällä olevat tiedämme, miten päättäväinen Martta oli. Martta kävi katsomassa Sandra-tätiä, niin kauan kuin täti eli. Ja aina hän muisteli Tuusulan aikoja lämmöllä.
Aika pian kotiin tulon jälkeen Martta tapasi jämijärviläisen Toivo Palomäen, jonka kanssa hän avioitui. Martta oli silloin alta parikymppinen. Martta ja Toivo vihittiin tässä pirtissä peräikkunan edessä. Martta kertoi, että vaikka oli lokakuu, päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Perhe alkoi kasvaa, lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan. Vuosien mittaan riitti myös surua. Martta saattoi hautaan neljä lastansa ja miehensä.Hänetkin melkein neljäkymmentä vuotta sitten. Ilmankos Martta aina sanoi, että kuolemassa ei ole mitään luonnollista. Se on kamala asia. hän oli sen niin monta kertaa kokenut. Aluksi perhe asui vuokralla. Sitten 30-luvulla rakennettiin Palomäki, jossa Martta sai asua ja elää viimeiseen päiväänsä asti.
Koti oli Marttalle niin rakas paikka, että hän ei kyennyt ajattelemaankaan muuttoa sieltä minnekään muualle. Sellaista vaihtoehtoa ei ollut. Onneksi ei tarvinnutkaan.Toivo kävi töissä valtiolla ja Martta ompeli. Hän oli todella taitava ompelija, jonka vaatteet istuivat ja olivat kauniita. Hänellä oli silmää. Martta oli suosittu morsiuspukujen ompelija ja morsianten pukija eli kaaso. Morsiamen äidille ja sisarille ommeltiin myös aina pukuja, useampia, sillä hääpäivän jälkeen piti olla eri puku toisena ja kolmantenakin päivänä. Häitä juhlittiin monta päivää.Martalla oli oppiplikkoja,jotka myöskin hoitelivat lapsia,keittelivät kahvia ja ruokaa.
Ei noita tiloja Palomäessä niin kamalasti ollut, mutta kaikki hoitui ja mikä parasta huumorilla maustaen. Meillä kaikilla on suuri määrä hauskoja muistoja ja omia kokemuksia Martan huumorintajusta, joka kukki loppuun asti. Suvussa se kulki humoristisuus. Muistellaanpa Koiviston mummua, Martan äitiä, Välimäen Vihtori-enoa, Martti veljeä, Ester-sisarta! Persoonia kaikki!Martta oli uskovainen. Usko oli kodin perintöä. Koiviston mummu ja taata kuuluivat rukoilevaisiin ja Koivistossa, tässä pirtissä pidettiin paljon seuroja. Samoin myös Palomäessä. Näissä seuroissa minäkin olin aina mukana. Kirkossa käytiin ahkerasti, toisinaan Martan patistamana. Hänelle kirkko oli tärkeä. Koivistolaiset olivat hyvin musikaalisia ja virsiä laulettiin. Martta oli myös hyvin isänmaallinen.Ajattelisin, että se oli perua Tuusulan ajoilta. Waseniuksen naapurissa asuivat Sibeliukset,Järnefeltit, Aholat, Haloset ym. sen ajan sivistyneistöä ja taiteilijoita.Näiden perheiden lasten kanssa Martta oli leikkinyt ja monista perheistä haettiin Waseniukselta maitoa ym. maataloustuotteita.
Kosketuspintaa suomalaisuusaatteen ajajiin oli, eikä se jäänyt vaikuttamatta. Martta oli katselemassa, kun kansalaissodan päättyessä Mannerheim valkoisen armeijansa kanssa ratsasti Helsingissä. Silloin historian tuulet puhalsivat.Suuri aarre Martalle oli kortti, jonka hän oli saanut Tilly Soldanilta käydessään tätinsä kanssa Tilly Soldanin luona. Tilly Soldan oli Juhani Ahon vaimon Venny Soldanin sisko.Juhani Aholla oli myös Tilly Soldanin kanssa poika, joka kasvatettiin Aholassa niin kuin omatkin pojat.Venny Soldan oli todella suuri sielu.
Martta seurasi asioita ja elämänmenoa tarkkaan. Hän pysyi mukana nykyajassa.Muisti oli tarkka loppuun asti ja leikkasi. Eivät menneet nimet eikä asiat sekaisin. Ja hän otti kantaa asioihin. Todella virkistävä ihminen. Martta oli seurallinen ihminen. Hän kulki niin kauan kuin pystyi sukulaisissa ja tuttavissa. Jari kuljetti häntä Tuusulassa tapaamassa lapsuudenystävää monta kertaa. Kun ei enää jaksanut liikkua, hän piti puhelimella yhteyttä laajaan sukulais- ja ystäväpiiriinsä. Ystävät kuolivat yksi toisensa jälkeen, mutta olihan nuoria. Me emme tiedäkään, kuinka laaja hänen piirinsä oli.Teille lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset hän oli hyvä äiti, mummu ja vanhamummu. Hän rukoili paljon ja kantoi huolta lähimmäisistään, joilla ei mennyt hyvin. Jarille oli tullut mieleen, että Martta-mummu oli kuin kallio. Lisäisin vielä, että kuin auringon lämmittämä kallio, jonka lähellä oli hyvä olla.
.
Mirja Raes
