Jari Huhtasalo Onni - enon sylissä

Ihminen kasvaa suhteessa toisiin. Olen Onni - enoni sylissä. Eletään vuotta 1960. Jalkani jo kantavat. Lapselle syli on tärkeä paikka. Käsi kaulalla kertoo vahvasta siteestä. Olin Palomäen suvun ensimmäinen lapsenlapsi, uuden sukupolven ensimmäinen vesa äitini suvussa. Onni - eno oli oman perheensä kuopus, kahdeksas lapsi.

Viisitoista vuotiaan pojan tunteet sisarensa esikoista kohtaan välittyvät kuvasta. Asuimme toistemme lähellä. Aamuisin seurasin enoni kouluun lähtemisiä ja iltapäivisin odotin häntä tulevaksi. Kahden sukupolven ääripäinä saimme elää yhteisiä vuosia, kokea läheisyyttä. Pienen pojan leikit ja mielikuvitusmaailma tulivat tutuiksi iltaisin ja viikonloppuisin keskikoulupojalle.

Taustalla näkyy sementtirenkaita. Yksi lapsuuden leikkipaikoista. Renkaiden seassa oli mukavaa kiipeillä ja vakoilla mitä pihassa tapahtuu. Kuorma-autojen tuodessa ja viedessä tavaroita katselin työmiehien uurastusta sementtivalimon pihapiirissä, joskus uskaltautuen sisäänkin. Hiukseni olivat valkeat ja kiiltävät. " Menehän poika kotiisi vai haluatko, että otan sinut kiinni ja pikeän hiuksesi mustaksi" . Juoksen pois valimosta jättäen taakseni työmiesten naurun rähäkän.