Kuvassa vasemmalla Ele Huhtasalo,rumpalina Osmo Huhtasalo ja toisena hanuristina kuvassa

oikealla Matti Huhtasalo.

Lukemattomat olivat ne häät ja iltamat, joissa veljekset esiintyivät. Ihmisten viihdyttäminen oli heidän toinen leipäpuunsa jo aivan nuoresta pojasta. Aikana, jolloin ei ollut suuressa määrin viihdeelektroniikkaa, kukoisti erilaisten iltamien suuri kirjo. Melkein joka kylän seurantaloilla järjestettiin erilaisia ohjelmallisia tuokioita ja tansseja, joilla kerättiin varoja kukoistavan yhdistystoiminnan rahoitta-miseksi. Väkeä iltamissa noina vuosikymmeninä riitti. Myöhemmin monen seurantalon piha on nurmettunut eikä iltamia enää tässä ajassa järjestetä kuten ennen.

Nyt ajan nuorilta vievät televisio, tiskijukat, pelikonsolit ja tietokoneet. Tanssipaikkojen määrä on murto-osa

siitä mitä se oli aikoina, jolloin Huhtasalon veljekset saivat nuorina miehinä nostaa pelin polkupyörän tarakalle ja lähteä soittoreissuun. Huhtasaloilla oli usein soittokokoonpanoja, jossa kaikki soittajat olivat sukua keskenään. Seuraava linkki johdattaa Yle Arenaan ja Polkkaralliin 70- luvulle. Höyry Häyrynen selostaa.


Ville Harjuntausta Riku Huhtasalo ja Vesa Huhtasalo

Useassa polvessa haitarinsoittoa – teit isäin astumaan

Kuvassa ensimmäisenä vasemmalla oleva Ville Harjuntausta on Osmo Huhtasalon tyttären poika, keskellä oleva Riku Huhtasalo on Matti Huhtasalon nuorempi poika ja oikealla oleva Vesa Huhtasalo on Ele Huhtasalon pojanpoika. Näin pelimanniperinne elää ja muuntuu. Riku ja Vesa Huhtasalo ovat ammatiltaan sotilasmuusikkoja. Kapellimestari musiikkimajuri Riku Huhtasalo työskenteli aikoinaan Satakunnan Sotilassoittokunnan johtajana Kankaanpäässä ja myöhemmin Rakuunasoittokunnan johtajana Lappeenrannassa.  Vesa Huhtasalo toimii pasunistina Merivoimien edustusorkesterissa Turussa. Ville Harjuntausta on perustanut levy-yhtiön ja soittaa myös Rock and Rollia. Huhtasalon suvulla on pitkät pelimanni-perinteet, jotka ulottuvat usean sukupolven päähän. Ikaalislaisia kuuluisia pelimanneja olivat   edesmenneet suvun veljekset   Ele ja Matti Huhtasalo, joilta on jäänyt suuri joukko kauniita pelimannisävelmiä.  Jämijärvellä vaikutti Väinö Huhtasalo, joka soitti useissa eri kokoonpanoissa. Suvun pelimanniperinnettä Jämijärvellä jatkaa Tapio Huhtasalo ja tämän poika Heikki Huhtasalo.

Turussa aikoinaan vaikuttanut poikien sisko Aune Koivuniemi tunnettiin myös soittotaidostaan ja hänet muistetaan pidettynä yhteislauluiltojen vetäjänä eläessään.

Parkanolaisen Kosti Huhtasalon soittimena on  viulu. Edesmennyt Osmo Huhtasalo soitti myös haitaria ja hän oli myös taitava rumpali. Toinen suvun rumpalina tunnettu oli myöhemmin Elen poika Tero Huhtasalo, jonka rytmiä voi päästä kuulemaan Yle Arenan Polkkaralli muistelosta. Myös Väinön poika Timo Huhtasalo soittaa rumpuja.

Ikaalislaiseen pelimanniperinteeseen voi päästä tutustumaan vierailemalla vaikka lainaamalla kirjastosta Ikaalisten pelimannien parhaat, joka on Hanna Tuurin kirjoittama ja Ikaalinen seuran julkaisema. Mielenkiintoinen paikka pelimanneille on Suomen Harmonikkainstituutin ylläpitämä sivusto, josta löytyy aineistoja mm. Kansanmusiikki kiertoon

sadan kappaleen nuotisto pelimannien käyttöön kappaleita Ikaalisista ja Pohjois-Satakunnasta. Sata-Häme soi juhlat

oli keskeinen harmonikkamusiikin tapahtuma Ikaalisissa puolen vuosisadan ajan.